*
22 syyskuuta 2018
(22.09.2018)
familien-er-samlet (perhe-on-koossa):
5 vuotta pakolaisina
••
Tekstin on kirjoittanut viisi vuotta sitten Norjan lastensuojelua ulkomaille paenneen perheen isä.
Tekstin on kääntänyt englannista suomeksi EEM.
This article was published in Norwegian and in English on 30 August 2018, on MHS’s website, here and here.
••
Muutama viikko sitten vanhin tyttäreni sanoi, että olimme saavuttaneet vuodesta sen päivän, jolloin pakenimme Norjasta viisi vuotta sitten.
Niin olimme.
Nuorin lapsemme ei muista Norjaa. Vanhin lapsemme ikävöi Norjaa silloin tällöin.
Sähköt menivät sinä iltana poikki, ja istuimme pöydän ympärillä aurinkovoimalla toimivien lamppujen valossa. Se oli hyvä tilaisuus kerrata menneiden viiden vuoden tapahtumia.
*
Aloitin sanomalla kuinka uskomattoman ylpeä olin siitä, miten lapset olivat pärjänneet kaikkien muutosta johtuvien asioiden kanssa. Kerroin lapsille myös, että nämä vuodet ovat elämäni upeimmat vuodet.
Oletin lasten pyörittelevän silmiään ajatellen "voi ei, nyt isi pitää puheen". Mutta he pysyivät rauhallisina, ja vaikuttivat arvostavan keskusteluamme.
Lyhyen aloitukseni jälkeen lapset liittyivät mukaan, toinen toisensa jälkeen kertoen omat näkemyksensä ja johtopäätöksensä. Jotkut olivat humoristiessa mielessä hauskoja, toiset taas vakavampia ja keskittyivät enemmän selittämiseen. Jotkut löysivät sanat asioille, joita
he eivät ennen olleet sanoneet. Puhuimme siitä, mikä oli ollut hyvää sekä siitä, mikä oli ollut hankalaa.
Huomaan nöyränä, että lapsillamme menee hyvin, ja he toimivat normaalisti valtiossa, joka alkaa vähittelen olla vieraampi minulle, kuin heille.
*
Vieläkin ihmettelen miksi ajatukset tulevat mieleeni. Ajatukset siitä, miten Norjan lastensuojelu oli sitä mieltä, että lastemme tulisi asua vieraiden ihmisten luona.
On todella mielenkiintoista, että voin sanoa näiden vuosien olleen elämäni parhaimmat. Ne ovat olleet myös vaikeimmat, lukuun ottamatta lähtöämme edeltäviä muutamia viimeisiä vuosia, joiden aikana Barnevernet (Norjan lastensuojelu) runteli elämäämme.
Kun asiamme olivat huonoimmillaan, minun täytyi pyytää rahaa kotona Norjassa olevilta. Se oli erittäin epämiellyttävää. Sitten asiat asettuivat raiteilleen, ja taloudellinen tilanteemme parani.
Olisin toivonut, että pelko Norjan lastensuojelua kohtaan olisi hälventynyt muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Niin ei tapahtunut. Päin vastoin: Minulla on ollut mahdollisuus analysoida meille tapahtunuttta, ja nykyään minulla on enemmän kunnioitusta Barnevernia kohtaa, kuin koskaan aiemmin.
Ja tarkoitan "kunnioitusta" negatiivisessa mielessä.
Edelleen herään välillä painajaisista, joissa on mukana Barnevern.
Koulutettuna miehenä, joka ei koskaan pelännyt viranomaisia, kunnioitan Barnevernia varauksetta. Tiedän heidän voivan tuhota meidät tai minkä tahansa perheen, ja mahdollisuudet voittaa heitä vastaan ovat huonot. Tiedän, että rationaalisista argumenteista tai maalaisjärjestä ei ole mitään hyötyä heidän kanssaan.
*
Kaipaammeko Norjaa?
Kyllä. Minä kaipaan. Ja vanhin tyttäreni kaipaa. Kolmen vuoden päästä hän on täysi-ikäinen. Hän saa silloin asettua Norjaan niin halutessaan.
Mitä tulee toisiin lapsiimme, on meidän pysyttävä poissa, kunnes he ovat turvassa. Siihen on vielä aikaa.
On Norjan häpeä, että asiat ovat näin. On häpeällinen asia, että suurin pelkoni täällä vieraassa massa on, että jotain sellaista tapahtuisi, että meidän olisi palattava Norjaan.
Mutta tänään olen ylpeä siitä tosiasiasta, että olemme pärjänneet nämä vuodet, ja olemme edelleen optimistisia.
Lähetin tekstiviestin Norjaan viisi vuotta sitten juuri lentomme jälkeen. Viestissä selitin tuttavalleni miksi pakenimme.
Vastaus oli lyhyet ja ytimekäs:
" – Ymmärrän. Perhe on koossa!"
Siksipä tietenkin olemme edelleen täällä.
*
Olen itse tullut tavallaan risteykseen. Pakomme jälkeisten vuosien aikana olen ollut raivoissani systeemistä, josta johtuen meidän oli välttämätöntä lopulta lähteä. Olen keskustellut heidän kanssaan, lähettänyt sähköposteja, yrittänyt aloittaa dialogin heidän kanssaan. Läänin lääkintäviranomaisen kanssa. Kaupunginjohtajan kanssa. Terveydenhuollon valvontaelimen kanssa. Kunnanhallinnon kanssa. Kunnan lastensuojelun johtajan kanssa.
Olen kohdannut käsittämättömän systeemin, jonka en tiennyt olevan olemassa Norjassa.
Hiljattain törmäsin viisaaseen lainaukseen: "Muutoksen salaisuus on keskittää energiasi ei vanhaa vastaan taisteluun, vaan uuden rakentamiseen."
Se on oleellista meille perheenä. Jättää kivulias menneisyys taakse, ja katsoa eteenpäin. Ehkä juuri niin meidän on tehtävä.
**
*